sunnuntai 18. syyskuuta 2011

SU 18.09.2011


















Virolaisen Eve Luikin taidetta

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 3 C, tuuli etelästä 2m /s, selkeää ja poutaa.suhteellinen kosteus 98 %. Lämpötila päivällä + 14 C. Aurinko nousee 06.54 ja aurinko laskee 19.41. Päivän pituus 12 t 47 min.

Vuosisadan alun Tyyne ja rinnakkaismuoto Tyyni vuodelta 1950 ovat aitoja suomalaisia nimiä. Aiheen nimiin on antanut kelpo luonteenominaisuus, tyyneys, tasaisuus. Tyynejä on joskus kutsuttu tyteiksi, mutta tavallisemmin Tytti liittyy tyttöjen, tyttösten puhutteluun.

Tapahtumat

Kävin tänään Ylivieskassa kirpputorikierroksella.

Lauantaina hieman puolen yön jälkeen Kalajoella Etelänkyläntiellä kalajokinen poika menetti traktorin hallinnan ja ajoi traktorilla ojaan, johon traktori kaatui. Poliisipartion tullessa paikalle ilmeni,että kuljettaja oli alle 15-vuotias ja hän puhalsi alkometriin 1,42 promillen lukemat. Traktorin kyydissä ollut toinen kalajokinen poika loukkaantui lievästi.Asiaa tutkitaan mm.törkeänä rattijuopumuksena,liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kulkuneuvon kuljettaisena oikeudetta.Poika ei voi kuitenkaan saada rangaistusta teostaan, koska hän ei ole ikänsä vuoksi rikosoikeudellisessa vastuussa.

Uutiset

Televisioväittely talouskriisistä kuumeni Venäjällä siihen pisteeseen, että miljardööri Aleksandr Lebedev löi miestä kasvoihin kesken keskustelun. Ohjelma oli määrä näyttää televisiossa sunnuntaina. Katso http://www.ntv.ru/novosti/239493/

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän mietelause

Kyllin rohkealle jokainen maa on juuri hänen synnyinmaansa.
Yksi rohkea mies riittää muodostamaan enemmistön.
Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta.
Rohkealle sydämelle ei ole mitään mahdotonta.
Oikeamielinen ei ikinä horju..

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Värttinä - Sulhassii
http://www.youtube.com/watch?v=KvnDbkIgrpk&feature=related

Kalastaja-Eemelin valssi - Kauko Käyhkö + sanat
http://www.youtube.com/watch?v=ntT4ZhTtsYk&feature=related

Terveys ja liikunta

Paino 103,5 kg, verenpaine 168 /94, lepopulssi 61. Aamujumppa 30 min.

Loppukevennys

Tämä tyttö on kuin sinulle tarkoitettu. Hän on nuori ja kaunis ja hänen isänsä omistaa suuren tehtaan. - Löytysikö valokuaa? - Totta kai tytöstä kuva löytyy. - Tarkoitin kuvaa tehtaasta.

Kulti, anna viisisatanen niin pääsen kauneushoitolaan. - Tässä tonni!

Isä, mikä on kaiku? - Se on maailmassa ainoa, joka ei jätä äidillesi viimeistä sanaa.

Janne meni naimisiin ja huokaili muutaman kuukauden aviossa oltuaan parhaalle keverilleen: - Kyllä ne ajat ovat muuttuneet kovasti siitä, kun kuljimme yhdessä. Silloin oli viiniä, laulua ja naisia. Nyt on kaljaa, korppuja ja vaimo.

Vakiintunut aviopari meni ravintolaan illalliselle. - Eugen, mihin sinä minut oikein toit. Tämä ruokahan on kamalaa! - Ihan totta Sylvia. Ja me kun kähdimme ulos saadaksemme vaihtelua.

Olehan varovainen vaimoseni, sanoi hiukan riidasta ärtynty Heikki vaimolleen, sinunkin paikkaasi on jo kyselty. - Vai niin, sanoi vaimo, sinunkin paikkaasi on jo vähän kokeiltu.

Iäkäs pariskunta lääkärissä. Ei auttanut enää viagra eikä vimpaimet, mistä apu? Lääkäri keksi: pannaan mummolle metallilevy römpsään ja papalle magneetti lerppaan. Viikon kuluttua kontrolli johon mummo tuli yksin. Missä pappa on kysyi lääkäri. Pidätetty, nyyhki mummo - oltiin papan kanssa uimassa ja ohi kroolasi 15v. tyttö hammasrautoineen.

" meidän iskällä on ripuli", kailotti pikku Kalle hiekkalaatikolla. Mistä sää sen tiedät, Nikke ihmetteli. No, kun meidän äiskä huusi yöllä, että eikö se paska millään jäykisty...

Jarkko Ruutu vs. Darcy Tucker Fight
http://www.youtube.com/watch?v=apaCdBrBFe4&feature=related

Suomi - Venäjä (Tasoitus ajassa 59.58)
http://www.youtube.com/watch?v=49wB6vU2VMk&feature=related

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti