torstai 20. tammikuuta 2011

TO 20.01.2011







Päivän sää

Lämpötila aamulla – 6 C, pilvistä ja poutaa. Lämpötila päivällä – 6 C . Aurinko nousee: 09.41, aurinko laskee: 15.30. Päivän pituus: 5 h 48 min. Lumen syvyys 40 cm.

Tapahtumat

Lähetin tiedustelun ja kiirehtimispyynnön Korkeimmalle oikeudelle kaikkien tuomioideni purkamiseksi.
Lähetin Jokilaaksojen poliisille, poliisihallitukselle, valtakunnansyyttäjävirastolle ja oikeuskanslerille vahvasti perusteltua sähköpostia Markku Kosken asioista, koska katsoin, että Markku Kosken tekemää tutkintapyyntöä ei voida tutkia Jokilaaksojen poliisin toimesta.
Soitin korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja pyysin asiakirjoja täydentääkseni valitustani Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen. Sieltä lähetetään minulle pyytämäni tärkeä aineisto, n. 50 sivua.

Soitin oikeuskanslerinvirastoon vanhemmalle oikeuskanslerinsihteerille Outi Lehvälle ja keskustelimme hänen 17.01.2011 esittelemästään päätöksestä Dnro OKV/26/1/2011. En voinut välttyä vaikutelmalta, että hän ei ollut perehtynyt asiaan juuri lainkaan. Saman palkan hän saa, vaikka tekeekin vääriä ja kansalaisten edun vastaisia päätöksiä. Ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että laillisuusvalvonta on Suomessa täysin valvomatonta toimintaa ja suoranaista verovarojen tuhlausta. Laillisuusvalvonta on mielestäni enemmän rikollisten suojelua kuin kansalaisten perusoikeuksien ja oikeusturvan puolustamista. Tulimme vanhemman oikeuskanslerinsihteerin Outi Lehvän kanssa siihen lopputulokseen, että ulkomaalaisten kohtelusta on tehtävä uusi kantelu. Lupasin tehdä rautalankaversion asiasta.

Tänään oli lasten hiihdot. Sponsorivuorossa oli Topi-Kalustaja Oy. Olin kuuluttamassa kisoissa.
Tulokset http://www.kalajoenjunkkarit.fi/@Bin/354778/topikeittiöt+20.1.2011.htm

Uutiset

Oikeuden päätös yrittäjä-miljonääri Juhani Sjöblomin vaalikelvottomuudesta Tuusulan kunnanhallituksessa on ymmärrettävä ja merkittävä, sanoo rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Joensuun yliopistosta. Syynä tähän oli oikeuden mukaan se, että hän omistaa 50 prosenttia kunnan alueella toimivasta kiviyritys Seepsulasta. Kuntalain mukaan kunnanhallitukseen ei ole vaalikelpoinen henkilö, joka on ”hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, --- jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa”. Oikeuden mukaan näin olisi Sjöblomin tapauksessa voinut tapahtua useita kertoja vuodessa.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Kaleva 20.01.2011 Aggressiivisen kerjäämisen kieltäminen etenee. Hallitus hyväksyi järjestyslain muuttamista koskevan ehdotuksen keskiviikkona, ja asia etenee seuraavaksi eduskuntaan. Kerjääminen olisi kiellettyä yleisellä paikalla silloin, kun siihen sisältyy esimerkiksi suullisia uhkauksia, vaatteista nykimistä, tönimistä tai auton kulun estämistä. Kiellon rikkoja voitaisiin tuomita järjestysrikkomuksesta sakkoihin.
Toinen lehtileike: Keskipohjanmaa 20.01.2011 To 6:00 Keskipohjanmaa: Sirkka-Liisa Kivelä esittää vanhusten asunto-ohjelmaa hallitusohjelmaan. Yleislääketieteen professori ja geriatrian erikoislääkäri Sirkka-Liisa Kivelä Turun yliopistosta esittää vanhusväestön asumisohjelman kirjaamista tulevaan hallitusohjelmaan. Asumisohjelmalla Kivelä haluaa sitouttaa tulevan hallituksen ja eduskunnan pitkäjänteiseen tavoitteelliseen työhön senioriväestön asumisolojen turvaamiseksi.– Ohjelmalla on kiire. Senioreiden määrä kasvaa koko ajan, ja asuntosuunnittelu on vielä ratkaisematta, Kivelä muistuttaa Keskipohjanmaan haastattelussa.

Televisiosta katsottua

Lumilautailun MM-kisat: HALFPIPE, FINAALI
1. Nathan Johnstone AUS 26,8
2. Iouri Podladtchikov SUI 26,2
3. Markus Malin FIN 24,3
4. Christian Haller SUI 23,9
5. Ilkka-Eemeli Laari FIN 23,7
6. Patrick Burgener SUI 22,8
7. Mathieu Crepel FRA 22,2
8. Ryo Aono JPN 21,4
9. Taku Hiraoka JPN 20,3
10. Antti Autti FIN 19,9
11. Brad Martin CAN 19,6
12. Benjamin Farrow USA 19,1

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Timo Soini http://timosoini.fi/

NRA kansallinen kivääriyhdistys ry http://www.nra.fi/

Päivän aforismi

Jos haluat toisten syttyvän, sinun pitää itsesi palaa. (Ohje valmentajille)

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Pienet kukkivat kummut
http://www.youtube.com/watch?v=3D-3FxEViNE

Mieleni jäänyt runo

Kasimir Leino – Mieleiseni mies

Into työhön, kunto siihen,
luja tahto, sydän suora,
avo silmä, vapaa aate,
lempi kansaan, isänmaahan –
semmoiseksi soisin miehen mielen,
kieleksensä vielä suomenkielen.

Terveys ja liikunta

Paino 102,0 kg, verenpaine 169 / 107, lepopulssi 59.

Loppukevennys

- Rakkaani, kun menemme naimisiin meillä tulee olemaan kolme lasta! - Mistä sinä sen jo nyt niin varmasti tiedät? - Ne ovat tällä hetkellä hoidossa äitini luona!

Myöhään yöllä miliisipartio pysäyttää juoksujalkaa kulkevan juopuneen. - No, minnekäs herralla on tuollainen kiire? - Myöhästyn luennolta! - Kukas se tähän aikaan yöstä luentoja pitää? - Minun vaimoni!

Miksi nainen pukeutuu hitaammin kuin mies? - Hänen täytyy jarruttaa kurveissa.

Helsinkiläinen asianajaja oli haastettu Asianajajaliiton kunniatuomioistuimeen, koska hän oli ottanut konkurssipesästä palkkiokseen vain puolet liiton virallisesta taksasta.

Poliisi pysäytti juopon autoilijan ja kysyi: - Onkos teillä ajokorttia? - Ei ole. - Sepä hyvä, sillä muuten olisitte menettänyt sen nyt.

Pariskunta oli automatkalla. Yhtäkkiä vaimolle iski hirveä hätä. Hän käski miehensä pysäyttämään sillalle, jotta saattaisi tehdä siitä kätevästi tarpeensa. Helpotusta tuntien vaimo katsoi lopuksi jokeen. Hän lehahti punaiseksi ja juoksi autolle. - Taisin juuri pissata kanootin päälle! - Hölmö, sehän oli vain peilikuva, tokaisi mies.

Turun saaristossa todellinen myrsky määritellään seuraavasti: Jos kana on selkä tuuleen päin ja joutuu munimaan saman munan viisi kertaa, on todellinen myrsky.

Kaksi ystävätärtä tapaa toisensa monen vuoden jälkeen. - Hei! Oletko sinä Sylvi? Hyvä että vielä tunsin sinut, kun olet niin vanhettunut. - Minäkin tunsin sinut vain leningistäsi.

Miksi kokit on hyviä rakastajia. - He tietävät, että uuni pitää lämmittää ennen kuin lihan laittaa sisään.

Muusikon pohdiskelua: - Jeesus kyllä sovitti syntimme, mutta kuka sävelsi ne?

Elämänviisaus: - Kun nainen laittaa silikonit tisseihin, se on sama kuin laittaisi Ladaan jalopuuratin. Kiva hivellä, mutta kyyti ei juurikaan parane.

Mikä on loppukevennys? - Dieetti vanhainkodissa.

Kummelit Speden Speleissä osa 1
http://www.youtube.com/watch?v=rvax64wO-Hs

Yle – uutismokat
http://www.youtube.com/watch?v=MV5UzGJWaLg&feature=related

Teekkarilaulu – Maikki

”Ei saa laulaa Maikin pimpistä,
Maikin pimppi on kipiä”
”Viime viikolla mattopyykillä,
roiskahti sinne lipiä”

”Tule, tule tänne, sinä vempulasääri,
sä äidin oma lullukka”
”Täällä on mulkkua sullekin,
niin tehdään sinustakin pullukka.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti