sunnuntai 1. elokuuta 2010

SU 01.08.2010















Päivän sää

Lämpötila aamulla + 15 C, lämpötila päivällä + 23 C, pilvistä, ilta aurinkoinen

Tapahtumat

Kalajoki-näyttelyn suosio jatkuu ja lisää kalajokisten ja näyttelyvieraiden kotiseudun rakkautta.

Aamupäivällä poliisipartio pysäytti Kalajoen Hiekkasärkillä pakettiauton, jonka kuljettaja puhalsi 0,73 promillea poliisin alkometriin.
Aamupäivällä Kalajoella, Oulaistentiellä pakettiauto suistui yllättäen tieltä. Osallisten kertomusten, sekä poliisin suorittaman paikkatutkinnan johdosta voidaan pitää todennäköisenä, että auton takajarrut olivat yhtäkkiä lukkiutuneet ajon aikana, jonka johdosta auto oli ajautunut kulkusuunnassaan oikealle tien pientareelle ja siitä edelleen katon kautta ympäri. Auton kuljettaja ja kaksi kyydissä ollutta matkustajaa menivät kaikki tarkistuksiin Oulaskankaan sairaalaan. Vakavimmilta vammoilta vältyttiin. Auto vaurioitui ulosajossa kauttaaltaan. Alkoholilla ei ollut osuutta ulosajoon.

Tänään oli Rahjassa kalajuhlat, mutta valitettavasti en ehtinyt osallistumaan ko. tapahtumaan.

Kalajoki-Akatemialla on uudet nettisivut. Katso http://www.aktiivistavapaa-aikaa.fi/tmp_kalajokiakatemia_site_1.asp?lang=1&sua=1&s=21&q=y

Uutiset

Maatilojen kasvu on johtanut lisääntyneeseen ulkopuolisen työvoiman tarpeeseen. Maatalousyrittäjät tarvitsevat lomittajia, mutta myös vakituisia työntekijöitä. Yhä useammin työntekijä on virolainen, venäläinen tai ukrainalainen.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike kertoo, että vääntö pohjoisen ratatöistä jatkuu. Kysymys on Seinäjoki-Oulu radan peruskorjauksesta. Toinen lehtileike käsittelee Barcelonan tuloksia.

Televisiosta katsottua

Eilen illalla katsoin EM-kisoja: Arvokisojen mitalirohmu Andreas Thorkildsen valloitti miesten keihäänheiton Euroopan mestaruuden tuloksella 88,37. Viidennellä kierroksella 86,67 kiskaissut Tero Pitkämäki hankki Suomelle Barcelonan EM-kisojen ensimmäisen mitalin, pronssin. Teemu Wirkkala sijoittui Barcelonan EM-kisojen keihäskilpailussa viidenneksi tuloksella 81,76. Kilpailun jälkeen Wirkkalaa sapetti sijoitusta enemmän heikko tulos. Norjan keihäshirmu Andreas Thorkildsen oli mielissään saatuaan keihäsfinaalissa kovan vastuksen Saksan Matthias De Zordosta. Thorkildsen puolusti menestyksekkäästi neljän vuoden takaista mestaruuttaan ja vei EM-kultaa 56 sentin erolla De Zordoon.
Naisten seitsenottelu huipentui Jessica Ennisin ja Natalia Dobrinskan mestaruustaistoon 800 metrin juoksussa. Vain 18 pisteellä ennen päätöslajia johtanut Ennis juoksi erävoittoon ja varmisti sillä itselleen Euroopan mestaruuden kisaennätyspistein 6823. Dobrinska hävisi kultamitalin lopulta 45 pisteellä.
Renaud Levillenie on voittanut seipään Euroopan mestaruuden Barcelonassa. Aluksi hieman takellellut ranskalainen kokosi itsensä finaalin edetessä ja sinetöi EM-kullan ylitettyään ainoana korkeuden 585. Viime vuoden MM-nelonen, Ukrainan Maksym Mazuryk otti hopeaa tuloksella 580.
Iso-Britannian Mo Farahista leivottiin EM-kisojen toinen tuplamestari, kun hän voitti kymppitonnin lisäksi myös miesten 5000 metrin kisan. Farah ratkaisi voiton lähtemällä neljää kilometriä lähestyttäessä vauhdinpitoon ja iskemällä viimeisellä kierroksella kovaan kiriin.
Turkin Nevin Yanit jatkoi mainioita esityksiä naisten 100 metrin aitajuoksussa. Välierissä nopeimman ajan juossut Yanit nipisti ajastaan finaalissa vielä kahdeksan sadasosaa ja nappasi EM-kultaa Turkin ennätyksellä 12,63.

Sveitsin Viktor Röthlin kirkasti neljän vuoden takaisen EM-hopeansa kultamitaliksi ylivoimaisen esityksen jälkeen. Hopealle kotiyleisön iloksi juossut Jose Manuel Martinez jäi hänestä yli kaksi minuuttia. Pronssille juoksi Venäjän Dimitri Safranov.
Radalla yksi juossut Suomen pikaviestijoukkue viiletti SE:n 39,29 ja sijoittui seitsemänneksi 4 x 100 metrin EM-finaaliviestissä Barcelonassa. Euroopan mestaruuteen juoksi Ranska, joka kellotti ajan 38,11.
Ukraina on voittanut naisten 4 x 100 metrin EM-pikaviestin sunnuntaina Barcelonassa. Voittoaika oli Euroopan uusi kauden kärkinoteeraus 42,29. Ranskan nimekäs kvartetti sai hopeaa ja Puola haali itselleen pronssin.
Petteri Lax oli hivenen yllättäen parempi suomalaisista pituuden EM-finaalissa Barcelonassa. Lax hyppäsi 796, mikä riitti seitsemänteen sijaan. Tommi Evilä jäi tulokseen 791 sijoittuen kymmenenneksi. Voiton vei Saksan Christian Reif hirmutuloksella 847.
Puolan Piotr Malachowski voitti miesten kiekonheiton Euroopan mestaruuden Barcelonassa tuloksella 68,87. Suosikkina kilpailuun lähtenyt Viron Gerd Kanter jäi neljänneksi Robert Hartingin otettua hopeaa ja Unkarin Robert Fazekasin pronssia.
Venäjän naiset ottivat omansa ja voittivat Euroopan mestaruuden naisten pitkässä viestissä lähes kolmen sekunnin marginaalilla Barcelonassa. Aika 3.21,26 on maailman kärkitulos. Saksa vei hopean ja Iso-Britannia pronssin.
Espanja pääsi juhlimaan Euroopan mestaruudesta koti-EM-kisojen päätöspäivänä, kun Nuria Fernandez taivalsi tonnivitosella mestariksi omalla ennätysajalla 4.00,20. Natalia Rodriguez toi lisäksi Espanjalle mitalin, pronssin.
Kroatian Blanka Vlasic voitti korkeuden Euroopan mestaruuden Barcelonassa tuloksella 203. Hopeaa otti ennätystään kolmella sentillä parantanut Ruotsin Emma Green ennen Saksan Ariane Friedrichiä. Molemmat Vlasicin ykköshaastajat hyppäsivät 201.
Alemitu Bekele ja Elvan Abeylegesse varmistivat Turkille kaksoisvoiton naisten 5000 metrin EM-finaalissa Barcelonassa. Bekele kipitti uuden kisaennätys 14.52,20. Kymppitonnin mestari Elvan Abeylegesse ei pystynyt venymään tuplamestariksi.
Olympiakakkonen Mahiedine Mekhissi-Benabbad ja viime vuoden MM-kolmonen Bouabdellah Tahri lähtivät varhaisessa vaiheessa karkuun muilta estemiehiltä ja toivat Ranskalle kaksoisvoiton 3000 metrin EM-finaalissa. Mekhissi-Benabbad teki uuden kisaennätyksen 8.07,87.

Terveys ja liikunta

Paino 102,5 kg, verenpaine 162/99, lepopulssi 53, pyöräily 28 km/1598 km

Loppukevennys

Kivennapalainen perhe oli sijoitettuna längelmäkeläiseen taloon. Siirtolaisisännän lähtiessä kerran matkalle kysäiseen talon emäntä siirtolaisemännältä, minne tämän mies lähti. – No se män kirkol, se ku aattel, et jos tappais sen kunnanjohtajan.

Härra siunatkoon täitä ja härrä varjelkoon täitä, sanoi pastori Stenberg saarnatessaan.

Bästa tittare, kacka kockare.

Vassakou vai passaako.

Vihkiparin piti toistaa papin perässä: ”Jag tager NN till min aktä hustru”. Ruotsin opiskelun alkutaipaleell oleva suomalaissulhanen sanoo vapisevalla äänellä: - Jag tager NN till min extra hustru!

Suomalainen ja italialainen tappelivat saluunan takana. – I kill you! huusi italialainen. – Kilju vain perkeles, mutta minä tapan! sanoi suomalainen.

Ruotsalainen kysyi toiselta: - Puhutko sinä saksaa? – Yes, vastasi kaveri. – Eihän se ole saksaa. Se hän on englantia. – Vai niin, osaanko minä englantiakin!

Blondi tuli työhönottohaastatteluun ja toimistopäällikkö kyseli hänen kielitaidostaan. Blondi tuntui osaavan kieliä erinomaisesti. Lopulta toimistopäällikkö totesi: - Älkää vain sanoko, että osaatte esperantoakin? Siihen blondi: - Tottakai osaan, olen asunutkin sillä kolme vuotta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti