perjantai 29. lokakuuta 2010

PE 29.10.2010


















Janne Siipola

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 4 C, päivällä + 4 C

Tapahtumat

Sain tänään suru-uutisen. Enoni oli kuollut aamulla.
Kalajoki-näyttelyä varten olen etsinyt Janne Siipolan kuvaa muotokuvan maalaamista varten. Tänään löysin sellaisen kuvan. Tänään kävin Leo Takalon luona katsomassa Kalajoen Osuuskaupan pienoismallia ja Tyngän Myllyn pienoismallia. Todella kauniit pienoismallit ensi kesän Kalajoki-näyttelyyn olivat jo valmiina. Kävin Ivanin luona ja sovimme Kalajoki-näyttelyn jatkosta Ivanin osalta. Kävin tänään taitelija Oma Orellin luona ja vein hänelle Kalaja-laivan kuvan maalauksen malliksi. Kävin tänään Kalajoen elinkeinotoimistossa ja harkitsen oman yritykseni toiminnan käynnistämistä Kalajoki-näyttelyä ja muuta toimintaa varten. Ensi viikolla teen ratkaisut asiassa.

Uutiset

Kokoomuksen ja keskustan listoja kokeillut 69-vuotias 1970-luvun juoksijalegenda Juha Väätäinen yrittää eduskuntaan perussuomalaisena. Asialta puuttuu vielä piirikokouksen muodollinen siunaus, mutta asiallisesti homma on klaari.

Sonkajärven ammuskelusta sekä useista muista rikoksista epäillyn miehen henkilöllisyys on selvinnyt. Poliisin mukaan kyseessä on valkovenäläinen, 26-vuotias mieshenkilö. Mies on ollut vangittuna Raahen poliisiasemalla

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Keskipohjanmaa 29.10.2010 Seitsemälle Nova-johtajalle syyte.
Toinen lehtileike: Keskipohjanmaa 29.10.2010 Sapekasta keskustelu ihmisoikeuskeskuksesta.

Terveys ja liikunta

Paino 98,8 kg, verenpaine 168 /99, lepopulssi 58.

Loppukevennys

Opettajatar kyseli oppilailta heidän tulevaisuudensuunnitelmistaan: - Arja, mikä sinusta tulee isona? – Jos mä saan isot rinnat, musta tulee filmitähti. Jos mä saan vaan pienet rinnat, musta tulee opettaja.

Oli oltu luokkakuvassa ja opettaja kehotti kaikkia tilaamaan omansa: - Ajatelkaa miten hauska on parinkymmenen vuoden kuluttua katsella kuvaa ja sanoa, että tuossa oli Olli, josta on tullut lääkäri, tuossa Kaarina, joka on asianajaja, tuossa Jorma, joka on lentäjä … Matti huudahti sekaan: - Ja tuossa on opettaja, joka on kuollut!

Opettaja oli selittänyt luonnontiedon tunnilla, miten ihmiset kuuluvat ihmiskuntaan, kasvit kasvikuntaan ja eläimet eläinkuntaan. – Veikko, sanopa mihin kuntaan teidän lehmät kuuluvat? – Iisalmen maalaiskuntaan.

Koulun raamattutunnilla kysyttiin, mikä oli Potifaarin vaimon nimi. Eräs tyttö vastasi: - Potimuori.

Lääkäri miehelle: - Tarvitsette liikuntaa. Teidän on käveltävä tunnin verran joka päivä. Mies:
- Ennen vai jälkeen postinkannon?

Antti Viinikainen poti polvivaivaa, ja meni lääkäriin. Lääkäri tutki vaivan ja totesi: tämä tarvitsee piikin. Samalla kun lääkäri pisti piikin, Antilta pääsi pieru. Antti ei tuosta häkeltynyt vaan totesi:
- Taisi mennä rustoon, kuin noin rusahti.

Hammaslääkärin odotushuoneessa istuu useampi potilas odottaen vuoroaan. Äkkiä vastaanottohuoneesta kuuluu laulua: - Oi, Herra kun matkani käy kuolemaan … Samassa vastaanottoapulainen avaa oven ja lohduttaa: - Ei mitään hätään. Se on vain kirkkoherra, joka kokeilee uusia tekohampaitaan.

Rouva palasi lääkäristä ja sanoi: - Kyllä lääketiede on kehittynyt. Kun kävin nuorena lääkärissä, sain riisuutua kokonaan, nyt riitti kun näytin kieltäni.

Lääkäri tappoi aikaa, vaikka tällä olisi ollut potilaitakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti