sunnuntai 31. lokakuuta 2010

SU 31.10.2010














Tiikereiden aikalisä, Eric Wooldridge, Janne Heikkilä, Slobodan Krljic, Sergei Rinnevuori ja valmentaja Matti Försti.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 8 C, päivällä + 8 C

Tapahtumat

Tänään päättyi Kalajoki-näyttely. Näyttelyyn tutustui n. 9500 kävijää. Näyttely sai erittäin positiivisen vastaanoton ja palautteen. Ensi kesän näyttely jatkuu samalla linjalla ja silloin muotokuvista on esillä alustavan suunnitelman mukaan mm. Hilima ja Hiliman hotelli, Matti Orell ja Kallan kirkko. Matti on puolustanut Kallan karien itsehallintoa sisukkaasti ja itsenäisyyden omaavat Kallan karit eivät ole EU:n jäsen. Esillä tulevat olemaan myös Janne Siipola ja Nuorisoseura, Eino Rahja, joka oli Leninin henkivartija ja Venäjän vallankumous, Osmo Tokola ja Raution koulu, Olli ja Leonard Helander sekä mahdollisesti kalajokiset puukot, Toivo Ojala ja Topi-Kalustaja Oy, Ismo Junnikkala ja Junnikkalan Saha Oy ja mahdollisesti valtiopäivämies Jaakko Merenoja jne. Pienoismalleista esillä tulevat olemaan Kalajoen Osuuskauppa ja Tyngän Mylly. Molemmat pienoismallit ovat jo valmiina. Pienoismalleja tulee esille n. 10-15 kappaletta ehkä enemmänkin mukaan luettuna koulujen pienoismalleja. Tauluja tehdään Kalaja-laivasta, Teatteritalosta, Työväentalosta, kirkoista ja monista muista kohteista. Tauluja määrä saattaa nousta yli kymmenen. Historiikkeja on esillä jälleen noin sata eri aiheista. Tavoitteena on kouluttaa henkilöt esittelemään näyttelyä ja niihin liittyviä tapahtumia. Tämä on alustavaa kaavailua tulevasta näyttelystä. Todennäköisesti esillä on myös paljon muuta kiinnostavaa Kalajoen historiasta.

Kävin katsomassa Himangalla ykkössarjan lentopallo-ottelun HU-Kalajoki – Kokkolan Tiikerit. Ottelua oli seuraamassa runsaasti yleisöä ja ottelun voitti Kokkolan Tiikerit numeroin 1-3.
Jääkiekon Suomi-sarjassa RoKi voitti Red Ducksin 3-1, S-Kiekko EtPon 5-1, ja Raahe-Kiekko TIHCin 8-3. Kierros meni ennakoidusti ja Raahe-Kiekko säilytti edelleen mahdollisuudet neljän joukkoon.

Uutiset

Keskusta ja SDP lähtevät huhtikuun eduskuntavaaleihin selvästi aiempaa halvemmilla kampanjoilla. Pudotus on rajuin keskustalla, joka aikoo kuluttaa vaalityöhön vain noin puolet vuoden 2007 kampanjabudjetista. Keskustan ja SDP:n kampanjarahoja leikkaavat vaalirahakohu, tiukentunut lainsäädäntö ja puolueiden taloustilanne. Vaalirahakohu ja sitä seuranneet lakimuutokset näyttäisivät osaltaan nuijineen suurten puolueiden kampanjabudjetteja samalle tasolla. Vuoden 2007 vaaleissa jopa 1,5 miljoonaa euroa törsännyt keskusta marssii nyt vaalitantereelle arviolta 800 000 euroa takataskussaan.

Vaalibudjetit eduskuntavaaleissa 2011
Kokoomus: 800 000 - 900 000 euroa, viime vaalien tasolla.
Keskusta: 800 000 euroa (alustava arvio), viime vaaleissa 1,5 miljoonaa euroa.
Vihreät: 400 000 euroa, viime vaalien tasolla.
RKP: 600 000 euroa, viime vaaleissa lähes miljoona euroa.
SDP: puoluehallituksen esitys miljoona euroa, viime vaaleissa 1,4 miljoonaa euroa.
Perussuomalaiset: 200 000 - 300 000 euroa (vahvistamaton suunnitelma), viime vaaleissa noin 200 000 euroa.
Vasemmistoliitto: puoluehallitukselle esitetään 840 000 euroa, viime vaalien tasolla.
Kristillisdemokraatit: 450 000 - 500 000 euroa, kasvua viime vaaleista 200 000 euroa.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Keskipohjanmaa 31.10.2010 Päättymätön tarina – Sinivalkoisen dopingin uusin luku kirjoitetaan – taas kerran – käräjätuvassa. Toimittaja Jukka Aniaksen kirjoitus.

Terveys ja liikunta

Paino 99,9 kg, verenpaine 159/97, lepopulssi 58. Lentopalloa 1,5 t / 10,5 t

Loppukevennys

Maija tuli myöhästyneenä kouluun ja sanoi itkua tuhertaen: - Onkos opettaja hyvä ja antaa anteeksi, kun äiti nukkui liian kauan.

Kolmasluokkalaiset kirjoittivat ainetta aiheesta ”Mikä minusta tulee isona”. Veli-Matti kirjoitti: - En ole vielä päättänyt, tuleeko minusta isona opettaja vai lentäjä. Opettajan ammatissa on se hyvä puoli, että ei putoa korkealta.

Koululaiset saivat aineen aiheeksi kesämatkan. Sirkka kirjoitti: - Olin Helsingissä kaksi päivää. Siellä oli tavattoman hauska käydä katsomassa eläimiä Korkeasaaressa. Siellä oli paljon sukulaisiakin. Ne laittoivat terveisiä isälle ja äidille.

Luokalla oli kerrottu Aabrahamista ja Saarasta ja miten Herra ilmestyi Aabrahamille Mamren tammistossa. Opettaja kysyy: - Keitä mahtoivat olla nuo kolme outoa miestä, joita vastaan Aabraham riensi? Metsurin pojalla Vilholla on vastaus: - Taisivat olla nuita Kutseitin miehiä.

Kaverukset keskustelevat sunnuntaiaamuna matkalla paikalliseen kahvilaan: - Saitko sinä siltä Liisalta, jonka kanssa sä eilen hengasit? – En tiedä vielä. Mä menen vasta huomenna lääkäriin.

- Päivää, sanoi laihialainen toiselle. Miten vatsasi laita on? – Paastoan parhaillaan. Lääkärin määräyksestä en saa syödä kuin korpun ja juoda pari lasillista vettä. – Tervetuloa huomenna meille päivälliselle.

Kaksi kollikissaa tapasi. Toinen sanoi: - Kuulin, että olit eilen eläinlääkärillä. – Pitää paikkansa. Nyt olen sitten konsultti. – Konsultti? – Niin, semmoinen joka tietää miten hommat hoidetaan, vaan ei pysty hoitelemaan niitä itse.

Silmälääkäri täytti 50 vuotta. Sairaalan henkilökunta juhlisti päivää kakkukahveilla. Kakun koristeena oli suuri marsipaanista tehty silmä. Päivänsankari kuiskasi kollegalleen gynekologille: -Tuskin maltan odottaa sinun 50-vuotispäivääsi.

Mummo meni lääkäriin pahan flunssan takia. Tohtori teki tutkimukset ja sanoi: - Virus sen aiheuttaa. – Se on pitkä vale, kyllä se tauti on paljon ylempänä, vastasi mummo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti