tiistai 30. maaliskuuta 2010

TI 30.03.2010


















Päivän sää

Lämpötila aamulla -3C, päivällä +5 C

Tapahtumat

Kävin aamulla hammaslääkärissä.

Kävin JHT Kalajoen valmentajan Jan Jaskon kanssa läpi JHT:n ehkäpä kaikkien aikojen menestyksekkäimmän kauden asioita. Juniorikiekkoilu on nyt JHT:llä paremmalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin. Jan Jasko oli aikanaan jääkiekkoilijana yksi Tsekkoslovakian maajoukkueen tähtipelaajista. Hän pelasi Kalajoella vuosina 1989-1995. Sen jälkeen hän on toiminut Slovakian maajoukkueen valmennustehtävissä ja nyt kaksi viime kautta 2008-2010 Kalajoella. JHT Kalajoen jääkiekkokausi 2009-2010 on urheilullisesti erinomainen, kun otetaan huomioon myös juniorijoukkueet.

Kävin Rautiossa tapaamassa äitiäni.

Selvittelin tänään jalkapalloon, lentopalloon ja taidenäyttelyyn liittyviä asioita. Kävin läpi myös Kalajoen kaupungin asioita ja pyrin muodostamaan oman perustellun kantani teknisen johtajan ja ympäristötarkastajan tehtävien hoitamisesta. Kalajoen teknisen johtajan paikka vapautuu nykyisen toimenhaltijan Erkki Hirsimäen siirtyessä Jalasjärvelle ja ympäristötarkastaja Riina Mäkelä jatkaa lomaansa joten molempien työtehtävien hoito vaatii kestävän ratkaisun.

Uutiset

Satamaoperaattori Steveco irtisanoo lähes sata ihmistä Kotkassa. Irtisanottavista 64 on ahtaajia ja loput työnjohtajia, toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä. Kotkan sataman ahtaajat marssivat tiistaina kello 14 ulos vastalauseena irtisanomisille.

Itä-Saksan vakoilujärjestö Stasin toimijaksi aiheettomasti epäilyjen kohteena ollut suurlähettiläs Alpo Rusi on tehnyt tutkintapyynnön Suomen suojelupoliisin toiminnasta. Rusi katsoo Supon syyllistyneen rikokseen, kun se jätti nykyisin SAK:n viestintäpäällikkönä toimivaa Riitta Juntusta koskevan tutkinnan aloittamatta vuonna 2002. Rusin mukaan mediassa oli tuotu esille Juntusta koskevia tietoja, joiden perusteella olisi ollut syytä epäillä Juntusen syyllistyneen jopa törkeään vakoiluun.

Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok) oli mukana käsittelemässä kaavamerkintää, joka liittyy Nova Groupin hankkeeseen. Asia palautui uuteen käsittelyyn Kanervan esityksestä lokakuussa. Asiasta kertoi MTV3. Maakuntahallituksen puheenjohtaja Kanerva ei kuitenkaan osallistunut asiaa koskevaan äänestykseen marraskuussa.Poliisi on kuulustellut Kanervaa epäiltynä lahjuksen ottamisesta. Nova rahoitti Kanervan syntymäpäiviä 17 000 eurolla vuonna 2008.Nyt poliisi selvittää, yrittikö Nova vaikuttaa kaavapäätökseen Loimaalla.

Maanantain NHL-kierroksella Carolina kukisti pudotuspeleihin mielivän Atlantan 4–1. Ottelun parhaana palkittu Jussi Jokinen teki kaksi maalia.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike on Sievin kappalaisen Tapani Kirsilän yleisosastokirjoitus Heikentyvä sosiaaliturva kriittisyyden taustalla?

Toinen lehtileike käsittelee jääkiekon SM-liigan runkosarjan päätösotteluita viime vuosilta.

Kolmas lehtileike käsittelee uuden valtakunnansyyttäjän Matti Nissisen näkemyksiä.

Terveys ja liikunta

Paino 105,3 kg, verenpaine 173/97, lepopulssi 68.

Loppukevennys

Kaksi maailmanmatkaajaa oli joutunut ihmissyöjien pataan. Yhtäkkiä toista alkoi hillittömästi naurattaa. – Oletko hullu? kaveri kysyi? Mitä sinä tällaisessa tilanteessa naurat? – No kun minä kusen juuri niiden ruokaan, toinen sanoi.

Kiitos tohtori, että olette parantanut suuruudenhulluuteni. – Montako miljoonaa olen velkaa?

Mitä englantilainen sanoi syötyään suomalaista naudanlihaa? – Olen minä hullumpaakin syönyt.

Kun ryömit, konttaat, matelet ja maata melkein suutelet. Silloin ehkä arvelet, että armeijassa palvelet.

- Minkä takia Virtasella oli uudenvuodenpäivänä musta silmä? – Hän tuli vuoden vaihteessa sanoneeksi vaimolleen, että kiitos kuluneesta.

Amerikkalaiset kiduttavat irakilaisia syöttämällä sianlihaa, juottamalla viinaa ja pakottamalla seksuaaliseen aktiin. Meillä sitä samaa kutsutaan pikkujouluksi.

- Miksi ruotsalaismiehet kuljettavat pesäpallomailaa mukanaan? – Tällöin he voivat maanmiehensä kohdatessaan katsoa hutunkeitolla, kumman vuoro oli ensin olla sisällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti