perjantai 24. joulukuuta 2010

PE 24.12.2010
















Päivän sää

Lämpötila aamulla -21 C, pilvistä ja vähäistä lumisadetta. Lämpötila päivällä – 16 C. Aurinko nousee: 10.21, aurinko laskee: 14.25. Päivän pituus: 4 h 4 min.

Tapahtumat

Tänään kävimme haudoilla, äidin luona Rautiossa, joulukirkossa Kalajoella ja illalla saapui joulupukki.

Uutiset

Suomi hiljentyy joulun viettoon, kun Turku julistaa joulurauhan kello 12. Kaupat sulkevat ovensa puoliltapäivin ja joukkoliikenne harvenee iltapäivän aikana. Perinteisen joulurauhan julistuksen lukee Turun kaupungin kansliapäällikkö Jouko K. Lehmusto Brinkkalan talon parvekkeelta. Joulurauhaa on julistettu Suomessa keskiajalta lähtien. Nykyisin luettavan julistuksen kirjoitti maistraatin sihteeri muististaan vuoden 1827 Turun palon jälkeen. Joulu hiljentää myös juna- ja linja-autoliikenteen. Jouluaattona junaliikenne lakkaa kokonaan iltakuuteen mennessä. Joulupäivänä junat liikennöivät aamukymmenestä alkaen.

Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön perinteistä joulujuhlaa on tänäkin jouluaattona vietetty Helsingin Kisahallissa. Juhla kokosi ilmaiselle jouluaterialle noin 1 200 kävijää, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Heikki Hursti. Syrjäytyneille ja vähäosaisille järjestettiin myös juhlaohjelmaa aterian ohessa puolilta päivin. Aterialle kokoontui väkeä suunnilleen saman verran kuin viime jouluna.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Keskipohjanmaa 24.12.2010 Talous arvossaan Kalajoella. Talousjohtaja Juhani Yliparkas kiittää toimintakulttuuria. 60-vuotispäiväänsä Juhani Yliparkas juhlistaa tiistaina
28.12.2010 klo 15 epävirallisilla kahvikutsuilla kotonaan Mätästiellä.
Erkin kommentti: Parhaimmat onnittelut Juhanille merkkipäivän johdosta. Olen oppinut tuntemaan Juhanin erittäin ammattitaitoisena ja luotettavana työntekijänä Kalajoen kaupungissa. Hän on Primus inter pares. Se on latinaa ja tarkoittaa ensimmäinen vertaistensa joukossa

Televisiosta katsottua

Turun joulurauhan julistus.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Timo Soini http://timosoini.fi/

Terveys ja liikunta

Paino 102,8 kg, verenpaine 153 / 103, lepopulssi 63.

Loppukevennys

- Mitä eroa on naisella ja lautasella? - Lautasen voi nuolla kuivaksi.

- Mitä eroa on nyky- ja entisajan uimapuvuilla? - Ennen piti raottaa uimapukua nähdäkseen takapuolen. Nykyään pitää raottaa takapuolta nähdäkseen uimapuvun.

- Mitä yhteistä on naisella ja hirmumyrskyllä? - Molemmat ovat tullessaan kovaäänisiä ja kosteita ja lähtiessä vievät talon ja autot.

- Miksi naiset hierovat silmiään aamulla herättyään? - Koska heillä ei ole munia, joita rapsuttaa.

Rumia naisia ei ole olemassakaan, on vain liian vähän viinaa.

Mitä eroa on vessanpytyllä ja Susanilla? Vessanpönttö ei pulputa kuukausikaupalla sen jälkeen kun sitä on vedetty.

Oli herra King Kong, meni maahan Hong Kong, tapasi rouva Sing Song, veti alas kalsong, pani väliin kondom, kondom meni vinks vonks, syntyi pieni Ping Pong, made in Hong Kong.

Sosialismi: Sinulla on kaksi lehmää. Valtio ottaa toisen pois ja antaa sen jollekin muulle.
Kommunismi: Sinulla on kaksi lehmää. Valtio ottaa molemmat pois ja antaa sinulle maitoa.
Fasismi: Sinulla on kaksi lehmää. Valtio ottaa molemmat pois ja ampuu sinut.
Byrokratia: Sinulla on kaksi lehmää. Valtio ottaa molemmat pois, ampuu toisen ja kaataa maidon pois.

Tarton kaupunginjohtaja on nimeltään Väinö Kull. Hänen sukunimensä tarkoittaa suomeksi haukkaa. Tampereen Kaupunkiviesti tietää kertoa, että kaupunginjohtaja Kull oli taannoin juhlistamassa Tampereen ja Tarton välisen lentolinjan avausta. Näin lehti kirjoittaa:
"Pirkkalan lentoaseman transithallin baarissa järjestetyllä vastaanotolla kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tulonen katsoi tyytyväisenä vieressään seisovaa Kullia ja esitti onnentoivotukset juuri avatusta linjasta. Vastaanoton jälkeen vieraat lensivät Kullin johdolla takaisin kotimaahansa."

(Sävel: Joulupuu on rakennettu)

Joulupuu on varastettu,
poliisit on jo ovella.
Joulupukki ripustettuna
ompi kuusen oksalle.

Kuusen pienet kynttiläiset
käristävät pukkia.
Pukki huutaa tuskissansa:
"Tuokaa haudalle kukkia!"

Kuusen pienet kynttiläiset
ovat aivan pätkiä.
Ympärillä lapsukaiset
vetelevät sätkiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti