lauantai 12. kesäkuuta 2010

LA 12.06.2010














Päivän sää

Lämpötila päivällä + 13 C, tuuli koillisesta 5 m/s, sadetta.

Tapahtumat

Kävin katsomassa 17-vuotiaiden painonnoston SM-kisoja. Kalajoen Junkkarit Hanna-Mari Sumell ja Hanna Nauha voittivat Suomen mestaruuden.
Kävin katsomassa kesäkauden avausta, mutta kova tuuli ja sade häiritsivät avaustilaisuutta.

Tein valtakunnansyyttäjävirastoon poliisirikoksia tutkivalle henkilölle selvityksen varatuomari Mikko Kovalaisen toimintaan liittyvistä poliisirikoksista. On syytä epäillä, että poliisit ovat mukana varatuomari Mikko Kovalaisen epäillyissä rikoksissa.

Uutiset

Mari Kiviniemi on keskustan uusi puheenjohtaja. Kiviniemi sai puheenjohtajavaalin toisella kierroksella 1357 ääntä, kun vastaehdokas Mauri Pekkarisen saalis oli 1035 ääntä. 41-vuotias Kiviniemi on valtiotieteiden maisteri ja hän on ollut kansanedustajana 15 vuotta. Kiviniemen uraan sisältyy muun muassa vuosi pääministeri Vanhasen talouspoliittisena neuvonantajana ja puoli vuotta ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä. Nykyisessä hallituksessa hän toimii hallinto- ja kuntaministerinä. Kiviniemi on kotoisin Etelä-Pohjanmaan Jalasjärveltä, mutta asuu nykyään Helsingin Töölössä. Hänellä on kaksi lasta, vuonna 1997 syntynyt Hanna ja vuonna 2000 syntynyt Antti.
Suomenmaan päätoimittaja Timo Laaninen on keskustan uusi puoluesihteeri. Hän kukisti ylivoimaisella tavalla jatkoaikaa halunneen puoluesihteeri Jarmo Korhosen äänin 1675–570.
Varapuheenjohtajaäänestyksessä Tuomo Puumala sai 1510 ääntä. Muut varapuheenjohtaja ovat Timo Kaunisto 1415 äänellä ja Annika Saarikko 1277 äänellä. Varanpuheenjohtajistosta pudonnut Antti Rantakangas sai 1261 ääntä.
Rantakangas sanoo olevansa huolissaan puolueen kannatuksesta Pohjois-Suomessa, kun uusi puheenjohtajisto on käytännössä Etelä-Suomesta. Pohjoisin on paikkansa säilyttänyt kokkolalainen kansanedustaja Tuomo Puumala.

Kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok) huolet jatkuvat Facebook-viestien rinnalla myös virallisissa poliisitutkimuksissa. Helsingin rikospoliisi yrittää saada lahjustutkimukset loppulausunnoille ennen juhannusta. Epäilyssä on kyse siitä, ovatko jotkut runsaita syntymäpäivälahjoja taannoin antaneet yrittäneet vaikuttaa Kanervaan Länsi-Suomen maakuntakaavan osalta. Hän on Varsinais-Suomen maakuntahallituksen puheenjohtaja. Toisaalta on myös selvitetty, onko Kanerva vastaanottanut lahjuksiksi epäiltyjä rahalahjoja. Yksistään Nova Kiinteistökehitys tuki Kanervan 60-syntymäpäiväjuhlia eri muodossa 17.000 euron edestä.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäisen lehtileikkeen otsikko on Särkille tarvitaan kohta paloasema. Jutussa on haastateltu vs. pelastusjohtaja Jarmo Haapasta. Mielestäni Haapasen pohdinnoissa on jotain vajaata, jos niistä puuttuu järki. Aluehälytyskeskus on suunnittelemassa Raution ja Merijärven paloasemien sulkemista ja nyt sitten puhutaan Haapasen toimesta näin pehmoisia Särkin paloasemasta.

Terveys ja liikunta

Paino 104,8 kg, verenpaine 176/100, lepopulssi 61

Loppukevennys

Blondi kertoi isälleen odottavansa lasta. Isä kysyi – Oletko varma, että se on sinun?

Viina on viisastein juoma, mutta hyvin se näkyy menevän tyhmempäänkin päähän.

Olet huoneessa Stalinin, Hitlerin ja juristin kanssa. Sinulla on ase, jossa on vain kaksi luotia. Ketä ammut? – Asianajajaa kahdesti.

- Mistä löydät hyvän lakimiehen? – Lähimmältä hautausmaalta.

- Miksi kutsutaan rehellistä asianajajaa? – Mahdottomuudeksi.

- Miksi kutsutaan hymyilevää, selvää ja kohteliasta ihmistä lakimiesseminaarissa?
– Tarjoilijaksi.

Milloin Helsingissä on kylmä? – Kun sikäläisten asianajajien on pakko pitää käsiään omissa taskuissa.

Mikä on asianajajan ihannepaino? – Noin viisi kiloa mukaan lukien uurnan paino.

Mitä eroa on juristilla ja sipulilla? – Sipulia paloiteltaessa alkaa itkettää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti