perjantai 11. kesäkuuta 2010

PE 11.10.2010














Tämä laiva kuljettaa matkustajia tänä kesänä Hiekkasärkiltä Kallan kareille.

Päivän sää

Päivän lämpötila aamulla +3 C, päivällä lämpötila + 18 C

Tapahtumat

Olin tänään puhelinyhteydessä valtakunnansyyttäjäviraston poliisirikostutkintayksikköön Heli Haapalehtoon. Tiedustelin Mikko Kovalaista koskevista rikostutkinnoista. Haapalehto kertoi, että Suomussalmen osalta rikostutkinnat on siirretty Kajaanin poliisille Jarkko Maksniemelle. Ihmettelin asiaa, koska kysymys on poliisirikoksista. Soitin Jarkko Maksniemelle ja kerroin yksityiskohtaisesti rikosvyyhden keskeiset rikokset, jotka poliisi on jättänyt tutkimatta. Maksniemi totesi, ettei hän voi tutkia niitä rikoksia, koska kysymys on poliisirikoksista. Asiat kuuluvat valtakunnansyyttäjävirastolle. Maksniemi tekee viikon sisällä asiaa koskevan päätöksen. Näin asioiden pompottelu jatkuu. Järkyttävää toimintaa. Vastuunkantajaa on vaikea löytää. Korppi ei korpin silmää noki.

Soitin Helsingin poliisille Outi Petersohnille, joka on tehnyt 2.6.2009 päätöksen 6070/R/173648/08. Tutkittavana on ollut rikosepäily, jossa varatuomari Mikko Kovalainen on väärentänyt kolmen henkilön nimet siirtokirjaan Malagalla ulkomailla. Kukaan ko. henkilöistä ei ole silloin ollut kyseissä paikassa eikä allekirjoitukset ole heidän tekemiään. Poliisi Outi Petersohn oli tehnyt tutkimattajättämispäätöksen, koska Kovalainen on esitutkinnassa ilmoittanut, että koko asianomistajan ilmoitus on valheellinen ja kiusantekoa. Kysyin komisario Outi Petesohnilta, että miksi hän ei ole tutkinut asiaa, sillä todistustaakka on varatuomari Mikko Kovalaisella. Petersohn vastasi minulle, ettei Suomi ole Amerikka ja lopetti puhelun siihen.
Tästä linkistä löytyy asiakirja, josta Outi Petersohn on tehnyt tutkimatta jättämispäätöksen. Kaikki nimet on väärennetty eikä kukaan ole ollut tuohon aikaan Kovalaisen kanssa ko. paikassa.
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/rovaniemen-hovioikeudelle.html
(huom. asiakirjan saa isommaksi klikkaamalla hiirellä kuvan päällä).

Minulle on nyt muodostunut selkeä kuva siitä, että tietyt henkilöt ovat Suomen lain ulkopuolella. Heitä ovat poliisit, syyttäjät, tuomarit, laillisuusvalvojat ja tietyt lakimiehet, joihin kuuluu myös varatuomari Mikko Kovalainen. Nämä voivat tehdä vapaasti rikoksia kansalaisten vahingoksi joutumatta vastuuseen teoistaan. On syytä epäillä, että varatuomari Mikko Kovalainen on Suomen oikeus- ja asianajajamafian jäsen. Katso mitä ei tutkita: http://www.anttalainen.com/suomeksi/viranomaisrikollisuus/mikko_kovalainen.html

Mikko Kovalainen lain yläpuolella
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/mikko-kovalainen-lain-yl-ja.html

Kiitos Mikko Kovalainen
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/01/kiitos-mikko-kovalainen.html

Suomi brändi valtuuskunnalle
http://www.promerit.net/ahojahti.htm

Selvityspyyntö oikeuskansleri Jaakko Jonkalle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/02/selvityspyynto-oikeuskansleri-jaakko.html

Raahen käräjäoikeuden laamaan Ritva Pesonen-Ehrola
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/01/raahen-karajaoikeudenlaamanni-ritva.html

Laamanni näki vaan ei huomannut
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/03/laamanni-naki-vaan-ei-huomannut.html

Oikeuden päätösten laadunvalvonta
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/11/oikeuden-paatosten-laadunvalvonta.html

Palaveri kihlakunnan voudin kanssa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/10/palaveri-kihlakunnanvoudin-kanssa.html

Valituslupapyyntö ja valitus
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/10/valituslupapyynto-ja-valitus.html

10 vuotta ehdotonta vankeutta
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/09/10-vuotta-ehdotonta-vankeutta.html

Haaste ja vastakanne
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/08/haaste-ja-vastakanne-seka-asioiden.html

Prosessihäirikkö Mikko Kovalainen
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/07/prosessihairikko-mikko-kovalainen.html

Värikästä menoa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/05/varikasta-menoa.html

Onko laki väärässä?
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/04/onko-laki-vaarassa.html

Sähköposti ministereille, kansanedustajille ja poliisijohdolle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/08/sahkoposti-ministereille.html

Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/03/valtakunnansyyttaja-matti-kuusimaki.html

Rikosylikonstaapeli Seppo Sipola
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/04/rikosylikonstaapeli-seppo-sipola.html

Rikosylitarkastaja Leila Melander
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/03/rikosylitarkastaja-leila-melander.html

”Kansa huusi poliisia apuun ….
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/05/kansa-huusi-poliisia-apuun-mutta-mitaan.html

Lestadiolainen värisuora
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/08/lestadiolainen-varisuora.html

Läänin poliisijohtaja Sauli Kuha
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/03/laanin-poliisijohtaja-sauli-kuha.html

Ylivieskan poliisipäällikkö Petri Oulasmaa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/03/ylivieskan-poliisipaallikko-petri.html

Huippuälykästä ja salamannopeaa toimintaa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/huippualykasta-ja-salamannopeaa.html

Kiirehtimispyyntö KRP:lle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/kiirehtimispyynto-keskusrikospoliisille.html

Poliisi suojelee rikollisia
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/01/poliisi-suojelee-rikollisia.html

Avoin kirje poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/avoin-kirje-poliisiylijohtaja-mikko.html

Syyttäjä Kirsi Männikkö
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/03/syyttaja-kirsi-mannikko.html

Todistusaineisto suomalaisen oikeus- ja poliisihallinnon mädännäisyydestä
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/06/todistusaineisto-suomalaisen-oikeus-ja.html

Tutkintapyyntö valtakunnansyyttäjävirastolle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/06/tutkintapyynto-valtakunnansyyttajalle.html

Järjestelmällisiä ihmisoikeusloukkauksia ja ihmisoikeusrikoksia
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/jrjestelmllisi-ihmisoikeusloukkauksia.html

Laillisuusvalvonnan rappiotila
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/09/laillisuusvalvonnan-rappiotila.html

Suomessa laillisuusvalvonta on niin sisältä, syvältä ja pimiästä kuin olla voi. Laillisuusvalvonta verovaroilla ja virkavastuulla tehtyä poliittisten päättäjien hyväksymää rikollisten suojelua ja rikosten peittelyä. Perustuslakivaliokunta ja eduskunta ovat valvovinaan laillisuusvalvonnan toteutumista. Todellisuudessa he varmistavat sen, ettei tiettyjä rikoksia tutkita. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana on toiminut kokoomuslainen viimeiset vuosikymmenet. Viimeinen ei-kokoomuslainen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja on Urho Kekkonen. Ei voi välttyä ajatukselta, että kokoomus on rikollisten suojelupuolue.

Korkein oikeus ei perustele kielteisiä päätöksiään, vaan toimii Suomen perustuslain, oikeudenkäymiskaaren ja EIT:n päätösten sekä EU:n ihmisoikeussopimusten vastaisesti. Korkein oikeus on alistettu poliittiseen valvontaan. Suomi ei ole oikeusvaltio.

Eduskunta varaa vuosittain oikeusministeriölle ja poliisiministeriölle määrärahan rikosten kohteeksi joutuneiden korvauksiin. Poliittiset päättäjät siis tietoisesti hyväksyvät valtion rikollisen toiminnan myös budjetin kautta. Se on kaikkien puolueiden yhteisesti hyväksymä asia.
Kansanedustajat eivät uskalla toimia oikeus- ja asianajajamafiaa vastaan, koska ovat sitoutuneet puolustamaan rikollisuutta. Esimerkkejä näistä suojelijoista löytyy päiväkirjastani nimeltä mainittuna.

Loppuyhteenveto: Olen valmis asettumaan perussuomalaisten Oulun vaalipiirin kansanedustajaehdokkaaksi ja tavoitteenani on seuraavan hallituksen poliisiministerin tehtävä. Tämä tietenkin edellyttää sitä, että tulen valituksi kansanedustajaksi ja perussuomalaiset ovat mukana seuraavassa hallituksessa. Pyydän tavoitteen toteuttamiseen koko Suomen kansan voimakasta tukea. Suomi on palautettava oikeusvaltioiden joukkoon ja katson, että minulla on siihen olemassa kaikki edellytykset. Omaan erittäin vahvan ja pitkäaikaisen käytännön kokemuksen (yli 15 vuotta) poliisi- ja oikeusasioista. Olen alan ammattilainen ja olen valmis ottamaan vastuun asioista seuraavassa hallituksessa. Suomi on palautettava oikeusvaltioiden joukkoon ja viranomaisten on noudettava Suomen lakia ja kansainvälisiä sopimuksia. Nyt on kysymys kansalaisten oikeusturvasta ja perusoikeuksista. Rötösherrojen toiminta on saatava kuriin.

Uutiset


Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen piti toistaiseksi mahtipontisimman puheen, mitä Lahden puoluekokouksessa on kuultu. Kaikkiin puhe ei silti uponnut. Suuri osa kokousedustajista valui tasaisena virtana salista ulos, kun Korhonen piti puolen tunnin puhettaan.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee Outokummun jätti-investointia Tornioon. 440 miljoonan euron hanke kaksinkertaistaa yhtiön ferrokromituotannon Suomessa ja tuo 120 uutta työpaikkaa.
Toinen lehtileike käsittelee lentopalloa. SM-liigassa sallitaan kolme ulkomaalaispelaajaa. Seuralla voi olla sopimus useammankin ulkomaalaispelaajan kanssa. Mielestäni tämä on aika erikoinen päätös Suomen Lentopalloliitolta.

Terveys ja liikunta

Paino 104,0 kg, verenpaine 174/105, lepopulssi 60. Pyöräily 56 km/656 km.

Loppukevennys

Tulkhaa, tulkhaa kaikki kälvhiäläiset aphuun ko Karikhaan Aapoa piestähän.

Mitä tamperelainen eläimeen sekaantuja sanoi tullessaan pois metsästä. – Mää olen hirveen kyllästynyt.

Kurkiuros oli keväällä raiskannut kaksi Espoonlahdella talvehtinutta joutsenta. Miten tuo on mahdollista? – Joutsenet olivat kovan talven jäljiltä näyttäneet aivan kurjilta.

Kaustisten tärkiä ei ole niin paljon kuin Ullavan mahajoton.

- Miksi juna pysähtyy Mäntyharjussa? – Savon kielen tulkki nousee siellä junaan.

Meillä kynnettään rouvan päältä, sanoi ähtäriläinen.

Ei missään tappaaksessa, vua iliman muuta, vaekka suattaahan se olla niinnii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti