lauantai 19. kesäkuuta 2010

LA 19.06.2010














Päivän sää

Lämpötila aamulla +11C, lämpötila päivällä +19 C.

Tapahtumat

Olen seurannut tänään tiiviisti Beach Futiksen Finnish Open Kalajoen Hiekkasärkillä. Katso http://e-aho-urheilublog.blogspot.com/2010/06/beach-futis-sm-2010-kalajoen.html

Kävin katsomassa illalla ravit Kalajoen raviradalla.

Uutiset

Vasemmistoliiton johdossa jatkaa seuraavat kolme vuotta nykyinen puheenjohtaja, helsinkiläinen kansanedustaja Paavo Arhinmäki. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Risto Kalliorinne Oulusta ja toiseksi Aino-Kaisa Pekonen Riihimäeltä.

Tukholmassa vietetään tänään Ruotsin historian ensimmäisiä naispuolisen kruununperijän häitä, kun kruununprinsessa Victoria vihitään Daniel Westlingin kanssa. Häät ovat Ruotsille melkoinen julkisuustemppu, sillä televisioiden välityksellä häitä arvioidaan katsovan jopa yli 500 miljoonaa ihmistä. Kruununprinsessa Victoria ja Daniel Westling vihitään Tukholman Suurkirkossa klo 16.30 Suomen aikaa.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike käsittelee EU:n työaikadirektiiviä. Haastattelussa kuljetusalanyrittäjä kertoo mielipiteensä asiasta. Yrittäjä ei ymmärrä EU:n päätöstä.

Terveys ja liikunta

Paino 104,6 kg, verenpaine 171/107, lepopulssi 57.

Loppukevennys

- Miten on psyykkisen kuntonne laita?, kysyy sairaanhoitaja potilaalta. – Hyvin on toiminut, viimeksi tänä aamuna, vastaa potilas.

60-luvun lopulla pitkähiuksinen ja –partainen nuorimies odotteli hermostuneena esikoisensa syntymää. Lopulta synnytys oli ohi. Topakka kätilö ilmoitti: - Onneksi olkoon, saitte urospuoleisen ihmislapsen.

Kunta-alan eläkeuudistus, joka nosti hoitajien eläkeikää, oli juuri astunut voimaan. Vanha lastenhoitaja tuumaa: - Ei se haittaa, että näkö menee, mutta kun ei muista kummat ovat tyttöjä ja kummat poikia.

Mielisairaalan potilas ajaa kirves kädessä kauhistunutta hoitajaa takaa. Saatuaan hoitajan kiinni potilas koskettaa kirveen hamarapuolella selkään ja karjaisee: - Hippa!

Apuhoitaja auttaa miespotilasta suihkussa ja kysyy: - Pesenkö tämän sokerivasaran?

Rikkaille penisilliiniä ja köyhille aspiriinia.
Pohjois-Karjala

Hoitaja puhdisti lihavan miehen vatsaa toimenpidettä varten ja toteaa: - Tuosta olisi hyvä vaikka laskea mäkeä. – Oksa tulisi vastaan, tuumaa potilas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti