lauantai 20. marraskuuta 2010

LA 20.11.2010


















Päivän sää

Lämpötila aamulla – 7 C pilvistä ja poutaa, päivällä – 6 C. Aurinko nousee: 09.08. Aurinko laskee: 15.09. Päivän pituus: 6 h 1 min

Tapahtumat

Olin tänään enoni Pentti Perttulan hautajaisissa Kokkolassa. Tällaisissa tilaisuuksissa huomaa kuinka vähän on suvun kanssa yhteyksiä.
Jääkiekon Suomi-sarjassa JHT voitti S-Kiekon 6-2. JHT:n uusin vahvistus on puolustaja Iikka Törnvall. B-nuorten I-divisioonan ottelussa Saipa voitti JHT:n numeroin 3-1. Lentopallon ykkössarjassa HU-Kalajoki voitti NaPan numeroin 3-1.

Uutiset

Suomi on lainannut talouskriisin ja velkaantumisen kolhimille maille yhteensä 552 miljoonaa euroa, valtiovarainministeriön (vm) tiedot kertovat. Kaikkiaan Suomi on sitoutunut lainaamaan Latvialle, Kreikalle ja Islannille yhteensä hieman yli 2,2 miljardia euroa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini vaati toukokuussa Kreikalta tukipaketin pantiksi ”Rodoksen saarta tai jotain”. Suomen ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) tiukka linja Irlannin EU-tukea kohtaan johtuu suurelta osin tulevista eduskuntavaaleista ja opposition vastustuksesta avustuspaketteja kohtaan. Suomen osuus Irlannin pelastamisesta saattaisi asettua noin 500 - 1 000 miljoonaan euroon. Laskelma perustuu sille olettamukselle, että Irlannin avustuspaketti olisi 45 - 90 miljardia euroa.

EU:n komissio on määrännyt Italian maksamaan takaisin satojentuhansien eurojen tukirahat, joilla maksettiin brittimuusikko Elton Johnin konsertti viime vuonna Napolissa. Tukirahat oli tarkoitettu köyhien alueiden kehittämiseen muun muassa parantamalla yhteiskunnan perusrakenteita ja koulutusta. Napolin alueen hallintovirkailijat näkivät kehittämisen laajemmin ja käyttivät 720 000 euroa Elton Johnin konserttiin viime vuoden syyskuussa.

Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaaren (sd.) mukaan on mahdollista, että EU hajoaa, jos Irlantia ei auteta ja populistipuolueiden kannatus Euroopassa edelleen vahvistuu. "Kyllä tästä mahdollisuudesta on puhuttava. Viime kädessä kansalaiset ratkaisevat vaaleissa, miten EU:lle käy", Jaakonsaari sanoi meppien pressikahveilla Helsingissä. Jaakonsaaren mukaan useissa jäsenmaissa erilaiset äärioikeistolaiset ja populistiset puolueet ovat vahvistamassa asemiaan, mikä heijastuu myös hallitusten politiikkaan. "Käytännössä EU voisi hajota jos esimerkiksi Saksa haluaa lopettaa kriisimaiden tukemisen, tai joku kriisimaa haluaa itse irrottautua eurosta", Jaakonsaari spekuloi.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Terveys ja liikunta

Paino 99.6 kg, verenpaine 168 / 104, lepopulssi 56.

Loppukevennys

- Joonas, menetkö kouluun mielelläsi? – Totta kai. Menen sinne mielelläni ja tulen sieltä mielelläni, mutta en millään viitsi olla siellä.

- Juuso, miksi sinä tulet koulusta näin aikaisin? – Minä tiesin oikean vastauksen opettajan kysymykseen, Juuso selittää. – Mihin kysymykseen? äiti kysyy hyvillään. – Kuka pani liimaa rehtorin hattuun?

Koulun siivooja oli raivoissaan, kun oppilaat heittivät aina roskat paperikorin ulkopuolelle. Eräänä päivänä hän menetti malttinsa ja laittoi käytävälle lapun: - Pommin pudotessa hyppää paperikoriin. Niihin ei ole vielä koskaan tullut osumia!

- Opitko Janne tänään koulussa mitään uutta? – Opinpa tietenkin. Jos työntää punaista vesiväriä nenäänsä, pääsee ulos luokasta.

Koulussa kysyttiin Jaakon isän ammattia. – Sutenööri, sanoi Jaakko. Tunnin loputtua opettaja kysyi Jaakolta: - Onko isäsi todellakin sutenööri? – Ei, se on pankinjohtaja, mutta en kehdannut sanoa.

Äiti moitti koulupoikaansa. – Naapurin Janikin menestyy koulussa hyvin. Mistähän se johtuu? – Sillä on kuulemma lahjakkaammat vanhemmat.

- Haloo, hätäkeskus? Mitä minun pitää tehdä? Olen juuri ajanut vahingossa verovirkailijan yli. – Peruuttakaa nopeasti!

- Hyvä rouva, kuinka suuri se kadottamanne shekki oli? – Tuota … ehkä suunnilleen postikortin kokoinen.

- Vai niin, te siis haluaisitte mennä naimisiin tyttäreni kanssa. Juotteko te? – Kiitos, oikein mielelläni, mutta puhuttaisiinko nämä naima-asiat ensin selväksi.

- Miten menee? – Eläimet vievät koko omaisuuteni! – Miten ihmeessä? – Lompakkoni on hukassa, autoni kateissa, kelloni kanissa ja verokarhu vei palkkani! Vielä hetken aikaa tällaista menoa, niin minut hukka perii.

Liukasta ja mutkaista sivutietä ajellut pappi päätyi ojaan autoineen. Hän kömpi ulos, katseli ympärilleen ja huokasi: - Jaa-a, ihmeellisiä ovat herran tiet…

- Mitä tapahtuu, kun risteytetään venäläinen ja saksalainen työntekijä? – Saadaan työntekijä, joka pinnaa kellon tarkkuudella.

Blondi oli mennyt naimisiin ja kehui miestään ystävättärelleen. – Hän on aivan käsittämättömän ahkera. – Miten se ilmenee? – Esimerkiksi juuri eilen hän lähti viikon lomalle etelään ja sielläkin hän aikoo vain työskennellä. – Mistä sen tiedät? – No ei kai hän muuten olisi ottanut sihteeriään mukaan!

- Ja millä perusteella haluatte avioeron? – Olen naimisissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti