tiistai 23. marraskuuta 2010

TI 23.11.2010













Päivän sää

Lämpötila aamulla – 15 C , selkeää ja poutaa. Päivällä – 10 C, puolipilvistä, ajoittaista lumisadetta. Aurinko nousee: 09.17, Aurinko laskee: 15.01, Päivän pituus: 5 h 43 min

Tapahtumat

Kalajoen kaupunginhallituksen kokous jatkui tänään kello 08.30. Kokouksessa käsiteltiin ensi vuoden budjettia teknisen puolen ja investointien osalta. Jouduin lähtemään kokouksesta kesken kokouksen, koska järjestelin 4332,04 euron pankkitakauksen Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen jotta oikeus toteutuisi. Jouduin hankkimaan pankkitakauksen, koska poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, laillisuusvalvonta ei toimi ja korkein oikeus ei pura alioikeuksien vääriä päätöksiä. Minä en maksa Mikko Kovalaiselle euroakaan, vaan hankin pankkitakauksen jotta voidaan varmistaa oikeuskäsittelyn jatkuminen. Ylivieska-Raahen käräjäoikeus on todella vaikean tehtävän edessä, sillä kysymys on myös siitä, onko oikeus toimivaltainen käsittelemään asiaa omien virheidensä takia, joihin korkein oikeus ei ole antanut valituslupaa. Tämä prosessi osoittaa todella järkyttävällä tavalla miten suomalainen oikeusvaltio toimii. En ole saanut 15,5 vuoden aikana esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Kaikki minua vastaan tehdyt rikostutkintapyynnöt tutkitaan välittömästi ja jopa lain ja ihmisoikeussopimusten vastaisesti. Minun esittämiä todistusaineistoja ei oikeudessa hyväksytä ja todistajana jätetään kutsumatta oikeuteen tai muuten estetään heidän todistamisensa asiassa. Minulta on estetty oikeusavustajan saanti systemaattisesti. Tämä on oikeusvaltio Suomi vuonna 2010.

Tämä taistelu on minulle ja perheelleni äärettömän raskasta ja kuluttavaa. Suomen perustuslain
21 §:n mukaan
Oikeusturva: Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.
Miksi perustuslakia ei noudateta? Miksi poliisi ei tutki tekemiäni tutkintapyyntöjä? Miksi syyttäjä ei syytä? Miksi laillisuusvalvojat eivät löydä asioista lainvastaista menettelyä rikoksista puhuttamattakaan? Miksi korkein oikeus ei pura vääriä päätöksiä?
Suomen perustuslaki 22 § 22 §
Perusoikeuksien turvaaminen
Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen
.

Järkyttävää on ollut poliisin ammattitaidottomuus ja täydellinen osaamattomuus talousrikosasioiden tutkimisessa. Järkyttävää on ollut käräjäoikeuksien tuomareiden laintuntemuksen heikkous. Järkyttävää on ollut syyttäjien rikollisuus. Kansalaisella ei ole oikeusturvaa Suomessa ja siksi tilanne on johtamassa täydelliseen katastrofiin, koska laillisuusvalvonta ei toimi ja korkein oikeus ei toimi Suomen lain mukaisesti.

Uutiset

Suomalaisten eläkeyhtiöiden hallitusten jäsenet ovat saaneet harvinaisen eläke-edun, josta yhtiöt eivät ole liiemmälti hiiskuneet julkisuuteen. Kymmenien tuhansien eurojen hallituspalkkioiden päälle maksetaan tuhansia euroja eläkemaksuja. Kyseessä on hallitustensa ja hallintoneuvostojensa jäsenille kustannettu vapaaehtoinen työeläkemaksu (tyel). Kaikki eläkeyhtiöt Veritasta lukuun ottamatta tarjoavat vapaaehtoista tyel-eläkettä luottamusmiehilleen, vaikka muutoin sen käyttö Suomessa on poikkeuksellista.
Eläkeyhtiöiden hallituksissa istuvat työantaja- ja ay-pomot ovat julkisuudessa puolustaneet eläkeyhtiöiden johtajien palkkaa ja eläke-etuja. Selvityksestä käy ilmi, että nämä samat hallitusten jäsenet saavat itsekin isoja palkkioita ja eläke-etuja, jotka kustannetaan suomalaisten eläkevakuutusmaksuilla. Varman toimitusjohtajan miljoonapalkkioita näyttävästi puolustanut Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen saa samasta yhtiöstä noin 22 000 euron kokonaispalkkiot, minkä päälle hänelle kertyy 3 800 euron etu eläkemaksujen muodossa. Palkansaajajärjestöjen palkkiojohtaja on STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää, jonka 37 000 euron vuosipalkkioita kuorruttaa noin 6 300 euron eläkevakuutusmaksu Varmasta. Hänen saamansa 37 000 euron korvaus on kutakuinkin yhtä suuri kuin suomalaisen keskipalkka. Paljon huonommaksi ei jää myöskään SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly, jonka saama 33 000 euron korvaus kasvaa 5 600 euron eläkevakuutusmaksun verran.

Pohjois-Korean tykistöisku Etelä-Koreaan liittyy luultavasti käynnissä olevaan vallansiirtoon Kim Jong-ililtä hänen nuorimmalle pojalleen, arvioi arvostetun Strategisen tutkimuksen instituutin IISS:n tutkija Lontoossa. Arvion mukaan maan tulevalle johtajalle Kim Jong-Unille halutaan antaa jonkinlaisia sotilaallisia meriittejä.
Pohjois-Korea on ampunut Etelä-Koreaan tykistötulta. Etelä-Korean armeijan mukaan kaksi laivastosotilasta on kuollut ja 18 sotilasta ja siviiliä haavoittunut.
Kymmenien saarella sijaitsevien rakennusten kerrottiin vaurioituneen tulituksessa ja televisiossa näytettiin kuvaa saarelta nousevista sankoista savupilvistä. Sähköjen kerrotaan katkenneen.
Tykistötulen kohteena oli maiden rajalla sijaitseva Yeonpyeong-saari, josta on kiistelty vuosikymmenet.

Lehtileikkeet lehtileikekirjaani

Ensimmäinen lehtileike: Keskipohjanmaa 23.11.2010 Kiviniemi puolusti Irlanti-tukea. Avun vaihtoehtona on hallituksen mukaan velkakriisin leviäminen muualle Eurooppaan.

Televisiosta katsottua

Ajankohtainen kakkonen: Ollila haluaa luomu-Suomen. Kuka saa harmaan talouden kuriin? Suomalainen takaa minkä EU mokaa.

Mielenkiintoiset blogit

Jyrki Virolainen http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

Jukka Kemppinen http://kemppinen.blogspot.com/

Kari Uoti http://www.kariuoticonsulting.fi/blog

Terveys ja liikunta

Paino 100,0 kg, verenpaine 192/106, lepopulssi 68.

Loppukevennys

Maalaistalon isäntä sairastui ja alkoi puhua synkkiä. – Jos minä nyt kuolen, niin ota tuo naapurin Viljo mieheksesi. – Se vanhapoika, minkä ihmeen takia? – No kun Viljo kerran petti minua sikakaupoissa.

- Miksi naimisissa olevat naiset ovat lihavampia kuin sinkut? – Kun sinkku tulee yöllä kotiin, hän katsoo jääkaappiin ja painuu sänkyyn. Kun naimisissa oleva nainen tulee yöllä kotiin, hän katsoo mitä sängyssä on ja painuu jääkaapille.

Iäkäs anoppi päätti vihdoinkin antaa periksi ”nykyajan hömpötyksille” ja hankkia itselleen kännykän. – Hienoa, vävy innostui. – siitenhän voit vain soitella eikä sinun tarvitse enää käydä meillä.

- Anteeksi herra, mutta ette ole maksanut vuokraanne kolmeen kuukauteen! – Saatte anteeksi.

Blondilta kysyttiin: - Pidätkö päiväkirjaa? – En tietenkään, eihän minulle päivällä koskaan mitään mielenkiintoista tapahdu.

- Ihanaa! Nämä kengät sopivat jalkaan aivan kuin ne olisivat omaa nahkaa, hienostorouva ihasteli kenkäkaupassa. – Siannahkaa ne ovatkin.

Jos asianajaja ja piru risteytetään keskenään, mikä on tulos? – Uusi asianajaja.

Et kai sinä ota maksua vanhalta luokkatoveriltasi pienestä lainopillisesta kysymyksestä? En tietenkään. Vain vastauksesta.

Mitä ehkäisyvälinettä asianajajat käyttävät? – Persoonallisuuttaan.

Asianajajaliiton eettiset ohjeet: ”Älä likaa omaa pesää, vaan putsaa muiden.”

Mistä löydät hyvän lakimiehen? – Lähimmältä hautausmaalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti